
Pitkä tauko tuli kirjoittelussa, kun huomiota on vieneet muut asiat. Meille syntyi tyttövauva 30.10. ja elämä pyörii aikalailla nyt vauvan ympärillä
Jouluvalmistelut on olleet sivussa ja nyt meinaa tulla jo hätä, että miten ehdin kaikki! Vaikka tuleehan se joulu vähemmälläkin touhuamisella. Luulen, että tämä joulu on vauvan ansiosta taas aivan erityinen pitkään aikaan! 
Pojille en ole ehtinyt aloittaa ollenkaan joulukalenterin tekoa, vaikka luulin ennen vauvan tuloa olevan siihen runsaasti aikaa. En ole myöskään ehtinyt osallistua teidän muiden kalentereihin-ehkä ensi jouluna taas :) Ihanaa on ollut se, että lumi on tullut kohtuu aikaisin maahan ja onneksi pysynytkin jo pitkään ilman sulamista. Olen nauttinut aamuisin keittiön ikkunasta ihanaa pihamaisemaa ja seurannut lintujen syömäpuuhia talipallojen ympärillä :) Muutimme tosiaan kesäkuun alussa tähän taloomme ja pihamaisema on ihana ja se rajoittuu metsään. Nautin niin tästä rauhasta-kuin maalla olisi vaikka kaupungissa asummekin.
Hieman olen jo suunnitellut jouluvalojen paikkoja uudessa kodissamme sekä sitä, mihin kuusi tänä vuonna laitetaan. Uudet, ihanat jouluverhot löysin keittiöömme ja odottelen sormet syyhyten ensimmäistä adventtia, että pääsen ne ripustamaan 
Pihasaunamme näyttää myös valmistuvan juuri jouluksi ja pääsen kuin pääsenkin ihastuttavaan uusittuun, vanhaan pihasaunaan joululöylyihin :) Tällä hetkellä tuntuu olevan monta ilon aihetta elämässä ja asiat loksahtelee paikoilleen yksi toisensa jälkeen vaikka muutama kuukausi sitten vielä moni asia oli auki ja itsellä huoli niiden järjestymisestä.
Rauhallista ja tunnelmallista joulun odotusta kaikille! Enää reilu kuukausi aattoon 
Tuleva joulu tulee olemaan taas erilainen ja siinä on varmasti erilaista taikaa taas mukana nimittäin meille syntyy lokakuun loppupuolella uusi joulunviettäjä perheeseen
Joulusauna saunotaan ulkosaunassa, jota mies nyt remontoi aina ehtiessään :) Laitamme saunan täysin uusiksi, joten kovasti jo odotan, kun saamme urakan loppuun ja saamme istua ensimmäisissä löylyissä tuoreelta puulta tuoksuvassa saunassa 








